lauantai 30. elokuuta 2014

Pipo+huivi tytölle




Nyt valmistui syksyksi ja talveksi tytölle pipo+huivi setti.
Tarkoitus olisi tehdä toisellekin tytölle samanlainen setti,
mahdollisesti kuitenkin eri väristä,
mutta melko varmasti samasta langasta.
Lankana tässä on Drops Merino Extra Fine.
Aivan ihanan pehmeää eikä kutita yhtään!
Ohjetta ei minulla näihin ole.
Huivin tein omasta päästä 1 oikein, 1 nurin joustinneuleena.
Pipon idean sain netistä löytämästäni kuvasta,
jossa oli samalla tyylillä tehty pipo.

perjantai 22. elokuuta 2014

Mini peitto

Tästä tuli sitten pienin peitto tähän mennessä, mitä olen tehnyt.
En tiiä miksi tuo väriyhdistelmä ei sittenkään miellyttänyt
kauheasti omaa silmää. :O
Vai johtuuko sitten siitä,
että neliöitä on niin paljon erilaisia..?!
Ajattelin kuitenkin että jos innostus riittää,
niin teen samalla tyylillä toisen peiton,
mutta eri väreillä ja korkeintaan kahdella
erilaisella isoäidinneliöllä.



Saapi nähdä jääkö omaan käyttöön,
vai meneekö lahjaksi tai muuta vastaavaa. :)

Lanka on Novitan Miami.
Koukku koko 4.0mm.

perjantai 15. elokuuta 2014

Sukkaa ja peittoa työn alla




Vähä keskeneräisistä töistä kuvia.
Peitosta ainakin varmaan tulee myöhemmin kuvaa kunhan on valmis.
Lanka peitossa on Novitan Miami,
musta-valkoisissa sukissa 7-veikka ja
pienemmissä Nalle.
Ihan perussukka mallissa olen pysynyt.
Kirjoneuletta en uskalla edes alkaa kokeilemaan,
tiedän että mun hermot ei kestä kutoa niitä. :)
Sukkien teko on vähä joka syksyinen homma. :)


perjantai 8. elokuuta 2014

Vaihteeksi vauvan settiä ja pöllö :)




Tein sitten toisen lähes samanlaisen vauvan setin kuin aikaisemminkin.
Erilaista on vain lanka ja tumppujen varsi.
Lankana Novitan Ipana.
Tumppujen varret tein kokonaan 2 oikein, 2 nurin joustinneuleena.


Ja tässä uusimpana tuotoksena pöllö.
Tämän lisäksi on yksi pöllö kaapissa odottamassa
eri värisenä ja eri langasta tehtynä.
Tämä pöllö on tehty Novitan Miami langasta.

Pitäisi nyt villasukkia vääntää lapsille syksyä ja talvea varten.
Aloitettu on. :)

lauantai 2. elokuuta 2014

Pieniä koreja





Tein kaksi kappaletta pieniä koreja.
Valkoinen on trikookudetta ja satuin löytämään kahta värillistä
ontelokudetta pikku pätkät jotka sitten käytin yläreunoihin. :)
Beigeä ontelokudetta jäi vielä pätkä,
joka saattaisi riittää kolmannen pienen korin reunaan
samalla tavalla kuin näissä.
Eiköhän näissä jotain pientä voi säilyttää vaikka yöpöydällä. :)

perjantai 1. elokuuta 2014

Vauvan setti




Innostuin kokeilemaan Hjertegarnin Blend bamboo lankaa
ja kun se on niin ihanan pehmoista niin päätin tehdä sitten siitä vauvalle
setin; pipon, junasukat ja tumput.
Ajattelin tehdä myös vähän isompana versiona ainakin
junasukat ja tumput, mutta eri langasta.
En sen takia, että Blend Bamboo huonoa lankaa olisi, ei suinkaan,
vaan ihan vain siksi että saisin lankavarastoa käytettyä. :)
Langan väri on kulta.