sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Neulekoneella aikaansaatua





Ostin aikaisemmin tänä syksynä itselleni Brotherin ohutlanka neulekoneen ja olen nyt opetellut tekemään sillä villasukat varsia.
Villasukkien jalkaterän osuuden olen neulonut käsin.
Alku oli melkoista takkuamista kun piti muistaa niin monta asiaa, mutta nyt onneksi menee jo ihan hyvin. :) 
Kaikki neulekoneella osin tekemäni sukat eivät ole tässä ja lisää on tulossa. :)

perjantai 2. elokuuta 2019

Nyörireppu



Tästä piti alunperin tulla kosmetiikkapussukka, mutta kun ei ollutkaan sopivaa vetoketjua niin tein sitten nyörirepun. 
Tämä on sopivan kokoinen alle kouluikäisille. :) 
Tämäkin kuosi Molla Millsin.

Laukkupläjäys




Nyt on tullut tehtyä taas useampi laukku. :) 
Kaikki Molla Millsin ohjeilla ja puuvilla langoilla. Näihin totisesti jää koukkuun!:)
Ylimmän kuvan laukun hihnat on muistaakseni tehty makrameelangasta.
Kahden alimman kuvan laukun hihnat tilasin ja ne ovat jotain keinonahkaa. 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Pikkukassi



Kalalangasta virkkasin pienen kassin. 
Olkahihna vielä vain puuttuu, kun mietinnän alle jäi että virkaanko hihnan vai hommaanko jostain leveää nauhaa. 
Vuorikankaankin kassi ehkä tarvitsisi, mutta minä kun en ompelukoneen kanssa toimeen tule niin jää ainakin minulta vuorikangas ompelematta. :) 

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Pyörälaukku




Pitkään on pyörinyt mielessä pyörälaukun  teko ja nyt se toteutui. :) 
Testikäyttöön ei ole vielä päässyt. 
Ja miksei tämän voisi myös kiinnittää lastenvaunujen työntökahvaankin. :)

Kuvio ja idea Molla Millsin kirjoista.
Virkkurin kuosikirjassa on kyseinen kuosi.
Lankana käytin Dropsin Muskat puuvillalankaa, joka kuuluu ehdottomasti suosikki lankoihini! 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Virkatut pupun korvat




Tytär päivää ennen palmusunnuntaita ilmoitti että haluaa mennä pupun näköisenä virpomaan ja haluaa pupun korvat.
Ei auttanut muu kuin virkata sellaiset. :) 
Onneksi kotoa löyty sattumalta kaikki muut tykötarpeet paitsi rautalanka korviin.
Rautalankaakaan ei tarvinnut kaukaa hakea; naapurista löytyi. :)
Korvat virkattu puuvillalangasta.
Rautalanka on valkoisen langan alla kiertäen koko korvan.

torstai 28. maaliskuuta 2019

Kännykkälaukku





Siksakkia pukkaa nyt ihan urakalla. :)
Kalalangasta tein kännykkälaukun, johon laitoin entisestä kännykkälaukusta hihnan.

Kevään lähestyessä alkoi virkkuukoukku heilumaan enemmänkin. :) 
Ihan kiva virkata välillä kun viimeiset 7kk on kutonut villasukkia. :)

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Virkattu siksak laukku




Viimeinkin sopiva laukku, johon menee juuri puhelin, lompakko ja huulirasva. :)
Ne kaikista tärkeimmät. ;)
Lankana on liinalanka ja pehmeämpi puuvillalanka.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Virkattu siksak-tyyny




Valmistuihan se!:)
Tuntui kyllä loputtomalta.
Olen kyllä vähän sitä sorttia, että sitä kärsimättömämmäksi tulen, mitä lähemmäs pääsen työn loppua. :)
En tiiä mistä se johtuu, mutta työn vain haluaa saada äkkiä pois käsistä että pääsee aloittamaan uuden. :)

Virkkasin tämän tyynynpäällisen Dropsin Muskat langasta. Sisällä on kirppikseltä löydetty valmis tyyny joka 'huusi' päällistä. :)
Toinen samankokoinen tyyny odottaa myös päällistä.


maanantai 18. maaliskuuta 2019

Virkattu rusettipussukka



Jos haluaa ja/tai tykkää tehdä helppoja virkkauksia, niin tässä yksi sellainen!
Ei tarvitse laskeskella silmukoita ja tarkistella meneekö kuvio oikein. :) 
Kiinteitä silmukoita vain suljettuna ympyränkö.
Korkeudenkin voi itse valita.
Pussukka tehty Molla Millsin maanantaista.

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kirsikkalaukku





Ei tullut vielä kirsikkareppua,
vaan tuli laukku. :) 
Kalalangasta tein kun on niin kestävää.
Molla Millsin kuosit on kyllä niin koukuttavia. :)
Pisara-laukun olen tehnyt joskus aikaisemmin ja on ollut valmistumisestaan asti päivittäisessä käytössä. 
Voi ihan hyvin vaihtaa nyt kirsikkalaukkuun. :)

torstai 14. helmikuuta 2019

Kirsikkapussukka



Ettei tulisi tehtyä pelkkiä villasukkia, niin välityönä tein kirsikkapussukan. 
Sain viimeinkin hommattua Molla Millsin Kuosikirjan ja siinä onnekseni oli kirsikkakuosin ohje. :) 
Haaveena olisi tehdä kirsikkakuosilla joskus myös reppu.